|
Palatsit, salit ja Venäläisen museon kokoelmat. Virtuaalisia kävelyretkiä Mikaelin linna |
|
Venäläisestä museosta
»
Mikaelin linna
»
Rafaellon galleria
Rafaellon galleria
Rafaellon galleria Nimensä sali on saanut neljästä seinävaatteesta, gobeliinista, jotka esittävät Rafaellon teosten aiheita. Alkuperäiset Paavali I:n aikaiset saksalaisen Johann Mettenleiterin maalaamat kattomaalaukset ovat säilyneet. Näyttelyssä Renessanssin aika ja venäläisten taiteilijoiden teokset on esillä venäläisen akateemisen koulun mestareiden töitä, jotka ovat jäljennöksiä renessanssin ajan taiteilijoiden teoksista. Renessanssi venäläisten taiteilijoiden tuotannossa Mikaelin linnan näyttelyssä Rafaellon galleriassa on esillä renessanssiajan mestarien teosten kopioita. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa venäläiset akateemisen koulukunnan merkittävimmät taiteilijat jäljensivät vapaasti italialaisten mestarien kuten Rafaellon, Tizianin ja Veronesen töitä. Tämä kuului kiinteänä osana Pietarin taideakatemian taiteilijoiden opintoihin ulkomaille suuntautuneiden opintomatkojen aikana. Venäläisten taiteilijoiden, kuten esimerkiksi Aleksandr Ivanovin, Anton Losenkon ja Karl Brjullovin renessanssiteosten jäljitelmissä on kuitenkin selviä piirteitä kansallisesta venäläisestä taidetraditiosta. |
Projekti «Venäläinen museo: virtuaaliosasto» © Venäläinen museo. ©Suomenkielinen käännös: Marja Soini, venäjän opettaja, Turku |